Kaikki tarvitsevat kehittäjiä -podcast

Ohjelmistokehityksen resurssoinnista ja kasvusta Paavo Pauklinin vieraina keskustelemassa yrittäjiä, johtajia ja asiantuntijoita. Tarjolla menestystarinoita, onnistumisia ja myös epäonnistumisia.

Suomen parhaan työpaikan salaisuus. Lauteilla Sami Lappeteläinen, Nitor

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Nitor on valittu kokoluokassaan Suomen parhaaksi työpaikaksi monta kertaa. 2019 sen toimitusjohtaja Matti Vilmi voitti Vuoden Ohjelmistoyrittäjä -tunnustuksen.

Mikä on Suomen parhaan työpaikan salaisuus? Miten sellaiseksi päästään? Ja miksi Nitor jätti kisan tänä vuonna väliin?

Suomen parhaan työpaikan salaisuus. Vieraana Sami Lappeteläinen, Nitor

Mikä on Suomen parhaana työpaikkana palkitun Nitorin salaisuus. Siitä podcastissa Paavo Pauklinin vieraana kertomassa Sami Lappeteläinen.

Näistä ja muista erinomaisen työpaikan salaisuuksista Paavo Pauklinin vieraana keskustelemassa Sami Lappeteläinen, Director, People Operations Nitorilta.

Keskustelussa avataan konepelti ja sukelletaan syvemmälle siihen mikä erottaa parhaan muista.

Mikä on siis Nitorin, digitaaliseksi insinööritoimistoksi itseään kutsuvan ohjelmistoyrityksen salaisuus työpaikkana? Ja millaista Suomen parhaassa työpaikassa on työskennellä?

Miltä tietotekniikan työmarkkinat näyttävät kymmenen vuoden kuluttua.

Voiko organisaatio toimia ilman pomoja?

Ja tarvitsevatko kehittäjät todellakin pingispöytää?

Kuuntele tai katso episodi niin tiedät, mikä erottaa parhaan työpaikan hyvistä.

Nitorin löydät: https://nitor.com/

HUOM: Haastattelu on kuvattu ennen covid-19 epidemiaa ja haastattelussa viitattu matka Lappiin peruutettiin.


Sami Lappeteläinen

Sami Lappeteläistä voit seurata LinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/thelappis/

Paavo Pauklin

Paavo Pauklinia voit seurata LinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/paavopauklin


10 TÄRKEINTÄ KRITEERIÄ OIKEAN OHJELMISTOKEHITYKSEN ULKOISTUSKUMPPANIN VALINTAAN
 

Jos olet CTO tai softafirman johtaja, olet varmasti huomannut, että ohjelmistokehittäjiä ja muita softaprojektiin tarvittavia osaajia on yleensä todella vaikea löytää.

Olen kerännyt tähän pikaoppaaseeni 10 tärkeintä kriteeriä, joiden perusteella erotat juuri sinulle sopivat kumppanit lukemattomien tarjokkaiden joukosta.

 
 
LATAA TÄSTÄ

---------------------------------------